Toimiala

Osakkeiden ja muiden arvopaperien, asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen ostaminen, myyminen, hallinta ja vuokraus sekä muu laillinen liiketoiminta.

Tiimi

Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Joel Lehtonen. Muut hallituksen jäsenet ovat Mikko Mäntylä ja Ilkka Pohjalainen.

Joel on koulutukseltaan filosofian maisteri ja Jyväskylän yliopiston alumni vuodesta 2010. Toteutti Kryptoradio-projektin 2014 ja on toiminut Coinmotion oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 alkaen. Tätä ennen, Coinmotionin nimen ollessa vielä Prasos, hän on työskennellyt siellä pääkehittäjänä ja projektipäällikkönä.

Idea Pula-ajan pääoman perustamisesta syntyi hänen myytyään osan Bitcoin-omistuksistaan vuoden 2018 alussa. Alkuperäisenä tavoitteena oli ainoastaan henkilökohtaisen verotuksen yksinkertaistamien, mutta yhtiön tarkoitus on sittemmin kirkastunut.

Joelin tavoittaa esimerkiksi Twitteristä, Telegrammista ja IRC:stä nimimerkillä Zouppen. Matrixissa hänet tavoittaa nimellä @zouppen:hacklab.fi. Sähköpostiosoite on joel.lehtonen.

Yhteystiedot

Ajantasaiset tiedot löytyvät myös YTJ:n tietopalvelusta.

  • Y-tunnus: 2890396-5
  • LEI-tunnus: 743700AJJBMDZCIN8374
  • IBAN-tilinumero: FI63 5290 0220 5895 58 (BIC: OKOYFIHH)
  • Verkkolaskutusosoite: Ei toistaiseksi käytössä.
  • Sähköpostiosoite: hallinto
  • Puhelinnumero ja faksi: 09 3157 6907

Postiosoite:

Pula-ajan pääoma oy
c/o Crazy Town
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä