Lyhyesti meistä

Olemme suomalainen vuonna 2018 perustettu yksityisomisteinen sijoitus­yhtiö, jonka tavoite on tehdä tuottoa myös pula-ajan olosuhteissa. Yhtiön sijoitus­horisontti on pää­sään­töi­sesti vuosien mittainen.

Koska olemme sijoitusyhtiöiden joukossa varsin pieni toimija, haemme kasvua olemalla aktiivisia sekä keskittymällä aloihin ja yhtiöihin, joissa on nähdään erityistä potentiaalia. Aktiivisuudella tarkoitamme sitä, että pystymme samaistumaan ja sitoutumaan sijoituskohteidemme visioihin ja rakentamaan yhteistä tarinaa, riippumatta voimakkaistakin markkina-arvon vaihteluista.

Yhtiön sijoitusstrategiaa voisikin luonnehtia sanoilla ”ei heikkohermoisille”. Tästä huolimatta yhtiö ylläpitää maksuvalmiutta huolehtimalla likvidien varojen riittävyydestä.

Portfolion rakenne ja kehitys

HUOM! Kuvaajassa näkyy aiheeton piikki valuuttakurssin laskentavirheestä johtuen.

Ylläoleva on pinottu viivakaavio, eli omaisuuserät ovat kuvassa päällekkäin. Jos haluat tutkia yksittäistä arvopaperia, paina sen nimeä kaavion selitteestä. Voit valita useita painamalla selitettä shift- tai control-näppäin pohjassa.

Alla olevassa kaaviossa tällä hetkellä omistuksessa olevat arvopaperit ja niiden lukumäärät. Oikeassa laidassa näkyy kunkin tämänhetkinen arvo.

Valuointi

Yhtiön viitteellisessä valuoinnissa käytetään listattujen osakkeiden osalta edeltävän pörssipäivän päätöskurssia, rahastojen osalta viimeisintä noteerausta, kryptovaluuttojen osalta kurssia ajanhetkellä 00:00 UTC CoinMarketCap-palvelussa, Maslog Oy:n osalta käytetään viimeisen osakeannin kurssia ja Coinmotion Oy:n osalta kesäkuuhun 2021 asti Privanetin viimeisintä toteutunutta kauppaa. Privanetin toiminnan lakattua on käytetty viimeistä Privanetin noteerausta, joka on 145 €. Tuoreempaa arvonmääritystä ei ole helposti määriteltävissä, koska Coinmotionin osakkeella ei ole sen jälkeen käyty merkittävästi kauppaa. Valuoinnissa ei ole huomioitu tulevaisuuden kuluja kuten veroja. Yhtiön toteutuneet menot on vähennetty yhtiön arvosta.

Käydessäsi kauppaa Pula-ajan pääoman osakkeilla voit määritellä kauppahinnan vapaasti. Ylläoleva viitteellinen valuointi on tarkoitettu helpottamaan arvonmääritystä.

Valuaatiotieto on kuunneltavissa myös soittamalla yhtiön puhelinvaihteeseen numerossa 09 3157 6907 ja valitsemalla 8.

Tiedot muodostetaan päivittäin koneellisesti eikä yhtiö ei vastaa näissä tiedoissa olevista virheistä. Tarvittaessa tarkista luvut tilinpäätöksestä ja muista virallisista lähteistä.

Lisätietoja

Lisätietoja yhtiöstä ja tiimistä sekä yhteystiedot löytyvät sivulta Tietoja yhtiöstä.